Uutinen muutosprosessista
Uutinen on jotain uutta tai ajankohtaista, joka kiinnostaa ihmisiä tai joku mikä on tärkeää yhteiskunnalle tai vaikka työyhteisölle. Uutisessa käydään läpi mitä on tapahtunut, missä ja milloin ja kuka on osallinen. Lisää tietoa uutiseen saa haastattelemalla muita aiheesta tietäviä. Tärkeää on myös miettiä että miksi uutinen on tärkeä ja ketä se koskettaa. Uutisen tunnusmerkkejä on kiinnostavuus, läheisyys, tunnettuus, ajankohtaisuus, seuraukset, ainutlaatuisuus ja ihmisläheisyys. Uutisiin on hyvä sisällyttää myös muita mielipiteitä ja tehdä asiasta vastakkain asettelua. (Yle.)
Uutiset kannattaa suunnitella etukäteen järkevästi muodostaakseen monipuolisen kokonaisuuden, jossa pääaiheet on selkeästi erotettu. Uutistarjonnan pitää olla myös tarpeeksi vaihtelevaa eri aiheista ja eri tyyleillä kirjoitettuna. Samankaltaiset uutiset olisi hyvä sijoittaa eri ajankohdille. Aiheeseen on tärkeä perehtyä hyvin jotta asiassa ei olisi vain yhden lähteen varassa. On hyvä varata aikaa uutisen julkaisemisen jälkeen aiheesta nousevalle keskustelulle. (STT.)
Intranetissä julkaistuun uutiseen olisi hyvä laittaa yhteystiedot johon voi olla asiasta yhteydessä tai antaa palautetta.
Melkein jokaisella yrityksellä on tänä päivänä käytössä sähköinen viestinnällinen intranet, jonka tarkoituksena on tukea sisäistä viestintää ja myös helpottaa tiedonhakua. Intranetin sisältö voidaan jakaa yleisesti kolmeen eri luokkaan; organisaatioon, työsuhteeseen ja työntekoon liittyvää tietoa ja ohjeistusta. (Intranet ostajan opas.)
Jos intranetin tavoitteena on saada lukija oivaltamaan suurempaa kokonaisuutta niin silloin kiinnostavuuteen ja viihtyisyyteen kannattaa panostaa. Tiedotuksissa taas selkeys ja yksinkertaisuus riittää.
Viestijän tulisi tunnistaa viestin yleisö ja se minkälainen viestintä puree parhaiten. Kaikkia ei kuitenkaan tule tietynlainen viestintä koskaan miellyttämään. Siksi yrityksen kannattaa miettiä mikä on paras viestintäkeino yritykselle ja toteuttaa viestintää sen mukaisesti ja yhdenmukaisesti. (Medium.)
-----------------
Henkilöstöuutiset 5.4.2023.
Alex Määttä, viestintävastaava
MVP Disc poistuminen valikoimastamme, viestiminen
Tiedotimme 2.4. MVP Discin valikoiman poistumisesta. Valikoiman poistumisen syy on vastuullisuuteen nojautuminen. Vastuullisuus kuuluu vahvasti yrityksen arvoihin. MVP Discin valikoiman pitäminen myymälöissämme ei ole kannattavaa eikä täten vastuullista, sillä tuotteet toimitetaan Amerikasta ja tästä syntyy mittavat kulut sekä päästöt. Olemme tutkineet myyntilukuja ja todenneet että MVP:n valikoima tuottaa hävikkiä. Tämän seurauksena emme enää tilaa MVP:n tuotteita. MVP tuotevalikoima tulee alennukseen huomenna 6.4. suuren varaston takia, tuotteet myydään 20% alennuksella.
Tämä varmasti tulee aiheuttamaan asiakkailta kyselyitä ja harmituksia. Siksi olemme nyt laatineet ohjeet viestintään asiasta, sekä tiedotukset asiakkaalle niin myymälöihin kuin verkkokauppaan.
Verkkokauppa: Olemme laatineet etusivuille tiedotuksen josta käy asiakkaalle ilmi syy valikoiman poistumiselle. Myös tuotteiden kohdalla lukee "poistuva tuote" ja alennetut hinnat on näkyvissä.
Myymälät: Lähetämme myymälöiden sähköposteihin tulostettavat laput, jotka voi kiinnittää MVP:n hyllykohdalle siksi ajaksi ennen kuin saatte siihen toisen valikoiman tuotteet. MVP:n valikoiman voi huomisesta alkaen siirtää alennus kiekkojen luokse ja laittaa ne -20% alennukseen.
Asiakkaille voi kertoa että tuotevalikoima ei ole kovin menevä ja tilaaminen Amerikasta aiheuttaa suuria kustannuksia ja päästöjä, painottaen yrityksemme vastuullisuutta.
Jos teillä tulee mitään kysyttävää viestimisestä, niin olkaa vaan reippaasti yhteydessä minuun!
Iloista työpäivän jatkoa jokaiselle ja hyviä myyntejä pian alkavalle frisbee golf kaudelle! :)
Arvoihin sitoutuminen - viestin kopio:
Nyt kun olemme tietoisia arvoista ja olemme päässeet viestittämään niitä myös asiakkaille, niin meidän pitää tehdä töitä sen eteen, että voimme pitää kiinni arvoista ja toimia jatkossakin niiden mukaan. Olemme nyt koonneet arvoista saamamme palautteet, jonka perusteella olemme miettineet että mihin voimme keskittyä seuraavaksi. Palautteista kävi ilmi, että vastuullisuus ei näy yrityksessä vielä tarpeeksi selkeästi toimituksissa. Tämän takia olemme ottaneet nyt tarkkailuun toimituksen ja tehneet niihin seuraavan muutoksen:
MVP Discin valikoima tulee poistumaan. Valikoiman poistumisen syy on vastuullisuuteen nojautuminen. Vastuullisuus kuuluu vahvasti yrityksen arvoihin. MVP Discin valikoiman pitäminen myymälöissämme ei ole kannattavaa eikä täten vastuullista, sillä tuotteet toimitetaan Amerikasta ja tästä syntyy mittavat kulut sekä päästöt. Olemme tutkineet myyntilukuja ja todenneet että MVP:n valikoima tuottaa hävikkiä. Tämän seurauksena emme enää tilaa MVP:n tuotteita. MVP tuotevalikoima tulee alennukseen 6.4. suuren varaston takia, tuotteet myydään -20% alennuksella.
Tulemme tiedottamaan teitä lähipäivinä tarvittavista teoista asian suhteen.
-------------
Lähteet:
Intranet ostajan opas. Heikkilä, C. 2019. Selvitys: sisäiset uutiset ja palvelut sekä henkilöstöasiat ovat intran kivijalka. Luettavissa: https://intranet-ostajanopas.fi/2019/01/22/selvitys-sisaiset-uutiset-ja-palvelut-seka-henkilostoasiat-ovat-intran-kivijalka/. Luettu: 5.3.2023.
Medium. London, E. 2018. Journalistinen tyyli sisäisessä viestinnässä; Mitä se on ja mitä se oikeasti on. Luettavissa: https://medium.com/@emmalondon/journalistinen-tyyli-sis%C3%A4isess%C3%A4-viestinn%C3%A4ss%C3%A4-mit%C3%A4-se-on-ja-mit%C3%A4-se-oikeasti-on-6733d9a7e712. Luettu: 5.3.2023.
STT. Ideasta jutuksi, suunnittelun tavoitteet. Luettavissa: https://stt.fi/en/tyylikirja/ideasta-jutuksi/uutissuunnittelu_ja_listat/suunnittelun-tavoitteet/. Luettu: 5.3.2023.
Yle. 2023. Näin aloitat uutisjuttujen tekemisen. Luettavissa: https://yle.fi/a/74-20002753. Luettu: 5.3.2023.
Kommentit
Lähetä kommentti