HyzerFlip viestintäsuunnitelma

HyzerFlip on Suomessa toimiva frisbeegolfvälineinen erikoisliike, joka työllistää 60 työntekijää. Myymälät sijaitsevat Helsingissä, Oulussa, Turussa ja Tampereella. Yrityksen liikevaihto on ollut hyvää viimevuosina, mutta nyt tällä hetkellä liikevaihtoon kuitenkin tarvitaan nousua. Yrityksen sisällä on tapahtunut muutoksia, sillä toimitusjohtaja vaihtui uuteen. Samalla yrityksen arvoja on otettu enemmän keskiöön. Arvoihin kuuluvat jatkuva kehittyminen, toisten kunnioittaminen ja vastuullisuus. Jotta yrityksen arvot saadaan koko henkilöstön tietoon ja osaksi työtehtäviä tarvitaan vahvaa viestintää osana muutosprosessia. Tämän takia olen luonut HyzerFlip:lle viestintäsuunnitelman. 


Viestintäsuunnitelma 

Viestintäsuunnitelman avulla pystyy helposti ymmärtämään viestinnnän toiminnan kokonaisuudessaan, sekä siitä käy hyvin ilmi yrityksen tavoitteet. Viestintäsuunnitelmaan kirjataan konkreettiset toimet, joilla lähdetään kohti viestinnän tavoitteita, pohjautuen viestintästrategiaan. 
Laatiessa viestintäsuunnitelmaa on tärkeää olla tarkka käsite tavoitteista. HyzerFlipin tavoitteena on viestinnällä tuoda yrityksen arvot esille ja näyttää työntekijöille sen, että arvojen avulla koitetaan uusiutua ja toimia entistä paremmalla sekä yhteisellä tavalla. 
Tavoitteiden jälkeen tulee miettiä toteutusta, Kenelle viestintä on tarkoitettu, ja millä keinoilla viestinnän tavoitteiden toteuttaminen onnistuu parhaiten. 
Viestintäsuunnitelma on hyvä pitää mukautuneena, ottaen huomioon mahdolliset haasteet ja mahdollisuudet. 
Hyvä viestintäsuunnitelma on selkeä ja jäsennelty kokonaisuus, jonka jokaiseen kohta on yksityiskohtainen. (Myynnin maailma.) 

HyzerFlip aloittaa maaliskuun kestävän viestintä kampanjan, jonka teemana on tuoda arvoja esille. Kuvassa on viestintäsuunnitelma viestintäkampanjasta. Siihen kuuluu kokouksia, tiedotustilaisuuksia, blogikirjoituksia sekä työpaja. 


Muutosjohtaminen

Toimitusjohtajan vaihto on iso muutos yritykselle. Se voi muuttaa monen käsitystä ja luoda jännitteitä. Hyvä esimies ottaa koko henkilöstön huomioon ja luo turvaa ja tukea muutokseen. Muutos vaiheissa on tärkeää ottaa työntekijät huomioon, sillä myös he haluavat kokea onnistumista ja kokea itsensä tarpeellisiksi. Hyvä esimies löytää aikaa työntekijöille ja heidän toiveille. Kun esimies on luotettava, niin työntekijätkin haluavat laittaa kaikkensa peliin. Muutosjohtamisen avainsanoja ovatkin suoruus, avoimuus ja aitous. Muutos tarvitsee myös jämäkkyyttä, suunnitelmallisuutta ja määrätietoisuutta. 

Muutokset ovat parhaita kasvun ja oppimisen paikkoja, niin työntekijöille kun esimiehelle. Muutokset luovat motivaatiota ja innostusta, ja hyvällä johtamisella pystytään luomaan erinomaisia ideoita ja ratkaisuja. (Pirinen 2014, esipuhe.) 

Muutostilanteissa huolellinen viestintäsuunnitelma on elintärkeä. 


Vinkit muutosviestintään 

1. Tunnista kohderyhmä 
    
Muutokset eivät välttämättä aina koske koko yritystä, mutta on tärkeää viestiä asioista                johdonmukaisesti koko henkilöstölle. On hyvä tunnistaa oikea järjestys ja tapa joilla tietystä asiasta tulee viestiä. 


2. Kuvaa muutoksen osa-alueet, vastuut ja omistajuudet

Jotta muutosta ja siihen liittyviä tekoja olisi helpompi hahmottaa, olisi hyvä jakaa muutos eri osa-alueisiin ja nimetä jokaiselle omat vastuuhenkilöt. Näin tiedottaminen on selkeämpää ja koko henkilöstö pystyy helpommin hahmottamaan mitä missäkin tapahtuu. 

3. Määrittele viestinnän sisällöt, toimenpiteet ja kanavat

On hyvä määrittää mitä muutoksesta voidaan kertoa, missä vaiheissa, kenelle, millä aikataululla, sekä mitä kanavia ja työkaluja hyödynnetään, jotta muutos tapahtuu selkeästi. 

On hyvä miettiä, että mistä asioista tiedottaa, sillä keskeneräisistä asioista tiedottaminen ei ole kannattavaa. Sillä asia voi muuttua vielä moneen kertaan. (Marjokorpi, 2022.)


Lähteet:

Marjokorpi, H. 2022. Muutosviestintä ei onnistu sattumalta. Admicom. Luettavissa: https://admicom.fi/blogi/muutosviestinta-ei-onnistu-sattumalta/. Luettu: 19.2.2023. 

Myynnin maailma. Viestintäsuunnitelma. Luettavissa: https://myynninmaailma.fi/viestinta/viestintasuunnitelma/. Luettu: 19.2.2023.

Pirinen, H. 2014. Esimies muutoksen johtajana. Talentum. Helsinki. Luettavissa: https://www.ellibslibrary.com/reader/9789521425660/preview. Luettu: 19.2.2023. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutinen muutosprosessista

Mitä työyhteisöviestintä on (ajatuskartta)